fi 
Nils Westergardille taiteen tekeminen ei ole enää tietoinen valinta – se on yksinkertaisesti osa hänen elämänsä rakennetta. Koska hän on luonut taidetta jo lapsuudesta asti, siitä tuli varhain hänen elämänsä vakiintunut osa, joka on muovannut hänen ajattelutapaansa. Nykyään se toimii lähes vaistomaisesti. Aivan kuin ristisanatehtävää ratkoessaan, hän ei mieti asiaa liikaa; jokainen päivä alkaa valitsemalla jotain jatkuvasti kasvavasta projektilistasta ja ryhtymällä töihin. Hänen uteliaisuutensa vetää häntä jatkuvasti kohti uusia kiinnostuksen kohteita, jotka väistämättä kiertävät takaisin hänen taiteelliseen työskentelyynsä ja laajentavat listaa entisestään.
Kaupunki elävänä järjestelmänä
Westergardin tuotanto on vahvasti sidoksissa paikkaan. Kuten hän itse toteaa, taiteen luovat ihmiset, ja ihmiset muovautuvat ympäristönsä vaikutuksesta. Yksi selkeimmistä esimerkeistä tästä suhteesta on hänen polkupyöräsarjansa, joka syntyi pian hänen muutettuaan Amsterdamiin. Halutessaan todella yhdistää itsensä kaupunkiin sen sijaan, että olisi vajonnut studio-koti-rutiiniin, hän alkoi kantaa kameraa mukanaan kaikkialle ja tarkkailla jokaista ohikulkevaa pyöräilijää. Tästä yksinkertaisesta tarkkailusta tuli tapa sulautua kaupungin rytmiin. Sen kautta hän yhdisti itsensä paitsi Amsterdamiin, myös ihmisiin, joilla oli myöhemmin tärkeä rooli muissa projekteissa.
Richmond on kuitenkin edelleen hänen elämänsä merkittävimpiä paikkoja. Ei ole aina selvää, missä kaupunki loppuu ja missä hän alkaa – nämä kaksi sulautuvat toisiinsa –, mutta kaupungin läsnäolo vaikuttaa jatkuvasti hänen päätöksiinsä, näkökulmiinsa ja visuaaliseen kielenkäyttöönsä.
Harmaasta värilliseen
Westergard työskenteli pitkään lähes yksinomaan harmaasävyillä. Valinta oli osittain käytännön syistä tehty: musta ja valkoinen maali olivat edullisia, helposti mukana kuljetettavia ja äärettömän monipuolisia. Vain kahden pullon voimin repussaan hän pystyi luomaan teoksen missä tahansa. Ajan myötä budjetit kasvoivat ja olosuhteet muuttuivat, mikä mahdollisti värien vapaamman käytön teoksissa. Prosessi muuttui sotkuisemmaksi, mutta myös rikkaammaksi. Elämä on loppujen lopuksi värikästä – ja sen monimutkaisuuden omaksuminen tuli haasteeksi, jota kannatti tavoitella.
Näkymätön työ
Kuten monille taiteilijoille, häntä uuvuttaa eniten ei itse luomistyö, vaan kaikki sen ympärillä oleva. Hallinnolliset tehtävät, verot, sähköpostit – ammattielämän jatkuva taustakohina. Siellä saattaa piillä jonkinlainen luovuus, hän myöntää, mutta se ei ole sitä lajia, joka antaa hänelle voimaa.
Elokuva visuaalisena perustana
Elokuva on keskeisessä asemassa Westergardin ajattelussa kuvan luomisesta. Koska hän on opiskellut elokuvataidetta, suuri osa hänen visuaalisesta sanastostaan juontaa juurensa sieltä. Hän käy usein elokuvissa, ja hänen vanhemmat luonnoskirjansa ovat täynnä elokuvista tulostettuja kuvakaappauksia perinteisten piirustusten sijaan. Silti, kun hän kohtaa poikkeuksellisen maalauksen tai veistoksen, vaikutus voi olla vieläkin voimakkaampi.
Muut taidemuodot, kuten tanssi tai muoti, eivät puhuttele häntä samalla tavalla – vaikka hän kunnioittaakin niitä. Juuri tämä etäisyys teki työstä saksalaisesta koreografi Pina Bauschista erityisen mielenkiintoisen, sillä se pakotti hänet muuttamaan kunnioituksen aidoksi arvostukseksi – harjoitus, jota hän arvostaa syvästi.
Taide näytön takana
Kun häneltä kysytään, mitä hän haluaisi muuttaa nykyisessä taiteen kokemistavassamme, hänen vastauksensa on suoraviivainen: vähemmän puhelimia, vähemmän näyttöjä ja enemmän fyysistä läsnäoloa. Taide on konkreettista, inhimillistä ja todellista. Jos rajoitamme kohtaamisemme pelkästään digitaalisiin esityksiin, hän varoittaa, vaarana on, että luovutamme sen kokonaan tekoälylle.
Tulkinta-avaruuden jättäminen
Westergard ei halua määritellä, mitä katsojien tulisi tuntea hänen teostensa edessä. Jokaisella teoksella on omat motiivinsa ja tarkoituksensa, minkä vuoksi yleistä vastausta ei ole mahdollista antaa. Jos jotain toivoa on, se on yksinkertaisesti se, että ihmiset todella näkevät teoksen.
Vaikutteet ja ääni
Hänen ajattelutapaansa ovat vaikuttaneet muun muassa Beth Cavener Stichter, Michel Gondry, ARYZ, Aesop Rock ja Banksy – hahmo, jota kritisoidaan usein, mutta joka Westergardin mielestä on kiistatta vaikuttava. ”Se, että hän saa aikaan niin paljon niin vähällä, ansaitsee kunnioitusta”, hän toteaa.
Musiikki on osa hänen prosessiaan, vaikkakaan ei millään erityisellä tai tunteellisella tavalla. Jos hänen pitäisi valita, mikä tahansa Aesop Rockin kappale sopisi.
Tulevaisuuteen katsominen
Kun puhutaan tulevaisuuden huomiota ansaitsevista uusista äänistä, Westergard mainitsee MSC-tiiminsä jäsenet sekä kotikaupunkinsa taiteilijat: Emily Herrin, Ian Hessin, Eli McMullenin ja Matthew Rean – luojia, joiden työssä korostuvat paikkaus, prosessi ja sinnikkyys.
Westergardin maailmassa taide ei ole hetken inspiraatiota. Se on päivittäistä havainnointia, yhteyden luomista ja sitoutumista – tapa liikkua kaupungeissa, ajassa ja elämässä itsessään.
Voit seurata häntä Instagramissa ja tutustua hänen töihinsä tarkemmin tai käydä suoraan hänen verkkosivuillaan.
